Uusi sinkki-jodiakku säilytti 94 prosenttia kapasiteetistaan 2 000 lataussyklin jälkeen
Brittitutkijat ovat kehittäneet vesipohjaisen sinkki-jodiakun, joka säilytti laboratoriokokeissa 94 prosenttia alkuperäisestä kapasiteetistaan 2 000 lataus- ja purkaussyklin jälkeen. Uuden lähestymistavan ytimessä on elektrolyytti, jonka ansiosta jodi voi varastoida enemmän energiaa ilman voimakkaasti syövyttäviä halogeenipitoisia seoksia. Teknologia voisi aikanaan tarjota vaihtoehdon litiumioniakuille etenkin suurissa kiinteissä energiavarastoissa.
University College Londonin (UCL) ja Oxfordin yliopiston tutkijoiden tutkimus on julkaistu Nature-tiedelehdessä. Sen kohteena ei ole uusi akkumateriaali vaan tapa saada jodi toimimaan tehokkaammin ja luotettavammin vesipohjaisessa akussa.
Tulokset ovat lupaavia, mutta teknologia on yhä laboratoriotestien vaiheessa. Tutkijoiden on vielä osoitettava, että sama kestävyys ja suorituskyky voidaan säilyttää teollisissa akkujärjestelmissä.
Neljä elektronia kahden sijaan
Sinkki-jodiakut ovat vesipohjaisia akkuja, joissa käytetään vettä sisältävää liuosta tavanomaisen, syttyvän orgaanisen elektrolyytin sijaan.
Ratkaisu voi pienentää paloriskiä ja mahdollistaa suhteellisen yleisesti saatavilla olevien materiaalien käytön. Sinkki-jodiakkujen kehitystä ovat kuitenkin tähän asti jarruttaneet rajallinen energiatiheys ja jodin epävakaus latauksen aikana.
Tavanomaisessa sinkki-jodiakun reaktiossa jodi voi osallistua kahden elektronin siirtoon. UCL:n tutkijat onnistuivat muokkaamaan reaktiota niin, että jodi osallistuu neljän elektronin siirtoon.
Tämä kaksinkertaistaa jodin teoreettisen ominaiskapasiteetin 211 milliampeeritunnista grammaa kohti 422 milliampeerituntiin grammaa kohti.
On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että kyse on aktiivisena materiaalina toimivan jodin teoreettisesta arvosta. Se ei tarkoita koko akun energiatiheyden kaksinkertaistumista, sillä valmis akku sisältää elektrodien lisäksi elektrolyyttiä, virrankerääjiä, erottimia ja kotelon.
Neljän elektronin reaktio mahdollistaa silti suuremman sähkövarauksen varastoimisen samalla jodimäärällä. Tämä on tärkeä askel kohti vesipohjaisten akkujen energiatiheyden parantamista.
Suurin ongelma oli vesi itse
Vesipohjaisen sinkki-jodiakun kehittämiseen liittyy erityinen ristiriita. Vesi auttaa tekemään akusta turvallisemman, mutta voi myös haitata kemiallisia reaktioita, joita suuremman kapasiteetin saavuttaminen edellyttää.
Neljän elektronin siirrossa syntyy erittäin reaktiivisia jodin muotoja, joilla on taipumus reagoida veden kanssa. Nämä sivureaktiot heikentävät akun hyötysuhdetta ja nopeuttavat kapasiteetin menetystä.
Aiemmissa kokeissa ongelmaa on ratkaistu elektrolyyteillä, joiden kloridi- tai bromidipitoisuus on suuri. Ne auttavat vakauttamaan reaktiivisia jodilajeja, mutta voivat olla syövyttäviä ja kalliita.
UCL:n tutkijat valitsivat toisenlaisen lähestymistavan.
He kehittivät elektrolyytin, jonka ainesosat hoitavat useita tehtäviä samanaikaisesti. Osa luo elektrodin lähelle ympäristön, joka rajoittaa veden pääsyä sen luo. Toiset auttavat vakauttamaan jodin reaktiivisia muotoja, jotta ne eivät hajoa ei-toivottujen reaktioiden seurauksena.
Näin jodin neljän elektronin reaktiota voidaan hyödyntää ilman aiemmin käytettyjä, elektrolyyttejä, joiden halidipitoisuus on hyvin suuri.
Tuloksena on akku, joka pystyy hyödyntämään jodin energianvarastointipotentiaalia paremmin.
2 000 lataussykliä ja 94 prosenttia kapasiteetista jäljellä
Uuden elektrolyytin kestävyyttä arvioitiin toistuvilla lataus- ja purkauskokeilla.
Kun virta oli 1 ampeeri aktiivisen materiaalin grammaa kohti, sinkki-jodiakut säilyttivät 96 prosenttia alkuperäisestä kapasiteetistaan 1 000 syklin jälkeen.
Toisessa kokeessa virta oli 2 ampeeria grammaa kohti, ja kapasiteetista oli jäljellä 94 prosenttia 2 000 syklin jälkeen.
Tulokset ovat laboratoriolosuhteissa vahvoja etenkin siksi, että tutkijat käyttivät suuremman kapasiteetin saavuttamiseen monimutkaisempaa neljän elektronin reaktiota.
Tuloksia ei kuitenkaan saatu täsmälleen samoissa olosuhteissa. Siksi niitä ei voi pitää saman akun peräkkäisinä ikääntymismittauksina.
Tutkijat testasivat ratkaisua sekä pienissä nappikennoissa että suuremmissa pussikennoissa. Tämä osoitti, ettei elektrolyytin toimivuus rajoittunut yhteen laboratoriokennon rakenteeseen.
Onnistuneet kokeet eri kennotyypeillä eivät silti vielä tarkoita valmista teollista akkua.
Miten uusi ratkaisu vertautuu muihin sinkkiakkuihin?
Useat tutkimusryhmät kehittävät sinkki-jodiakkuja, eikä UCL:n saavutus ole ainoa esimerkki tämän akkukemian mahdollisuuksista pitkään käyttöikään.
Syyskuussa 2026 julkaistussa kiinalaistutkijoiden tutkimuksessa käytettiin toisenlaista lähestymistapaa, jossa keskityttiin elektrodien välisten sivureaktioiden vähentämiseen. Siinä sinkki-jodiakku saavutti jopa 50 000 lataussykliä, kun virta oli 5 ampeeria grammaa kohti.
Toisessa, Advanced Materials -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa jodin neljän elektronin reaktioon perustuva akku säilytti 78,8 prosenttia kapasiteetistaan 12 000 syklin jälkeen, kun virta oli 5 ampeeria grammaa kohti.
Tulokset osoittavat, että sinkki-jodiakkujen käyttöikää voidaan parantaa useilla tehokkailla tavoilla.
Pelkkien syklimäärien perusteella ei kuitenkaan voida automaattisesti päätellä, että jokin ratkaisu olisi toista parempi. Kokeissa käytetyt virrat, aktiivisen materiaalin määrät, elektrodirakenteet ja reaktiot eroavat toisistaan. Suurella virralla tehty pitkäaikaistesti ei välttämättä tuota samaa tulosta hitaammalla latauksella tai kapasiteetiltaan suuremmassa kennossa.
UCL:n ratkaisun keskeinen vahvuus onkin ennen kaikkea jodin neljän elektronin reaktion yhdistäminen suhteellisen vakaaseen vesipohjaiseen elektrolyyttiin.
Voisivatko sinkki-jodiakut korvata sähköautojen litiumakut?
Uusien akkukemioiden kehittäminen on autoteollisuudelle tärkeää, mutta tämä tutkimus ei vielä anna aihetta odottaa sähköautojen akkuvallankumousta.
Suuri energiatiheys on sähköautoissa ratkaisevan tärkeä: akustoon on saatava varastoitua mahdollisimman paljon energiaa mahdollisimman pienellä massalla ja tilavuudella.
Tämä on vesipohjaisille sinkkiakuille merkittävä haaste. Vaikka uusi elektrolyytti auttaa hyödyntämään jodin kapasiteettia paremmin, tutkijoiden on vielä osoitettava, että koko akkujärjestelmän energiatiheys pystyy kilpailemaan nykyisten sähköautojen litiumioniakkujen kanssa.
Myöskään akkujen massasta, latausnopeudesta, lämpötilansiedosta ja tuotantokustannuksista ei ole riittävästi vertailukelpoista tietoa.
Toistaiseksi kiinteät energiavarastot ovat huomattavasti realistisempi käyttökohde.
Esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimaloissa akun massa ei ole yhtä ratkaiseva tekijä kuin henkilöautossa. Tärkeämpiä ovat kustannukset, turvallisuus, käyttöikä sekä kyky kestää vuosia toistuvaa lataamista ja purkamista.
Näissä käyttökohteissa vesipohjaiset akut voisivat tarjota vakavasti otettavan kilpailijan litiumrautafosfaatti- eli LFP-akuille, joita käytetään jo laajalti sekä sähköautoissa että suurissa energiavarastoissa.
LFP-teknologian etuina ovat vakiintunut tuotantoketju ja käytössä osoitettu toimivuus. Sinkki-jodiakkujen mahdollisia vahvuuksia puolestaan ovat paloriskiltään pienempi vesipohjainen elektrolyytti ja mahdollisesti edullisempien materiaalien käyttö.
Se, syntyykö tästä todellista kustannusetua, riippuu pitkälti tuotannon mittakaavasta, kennojen energiatiheydestä ja koko varastointijärjestelmän kustannuksista.
Seuraava haaste on siirtyä laboratoriosta eteenpäin
Tutkimusta johtanut UCL:n kemian professori Guanjie He pitää tuloksia askeleena kohti vesipohjaisten akkujen laajempaa käyttöönottoa.
Seuraavassa vaiheessa testataan suurempia kennoja ja arvioidaan niiden suorituskykyä olosuhteissa, jotka muistuttavat todellisten energiavarastojen käyttöolosuhteita.
Tämä tarkoittaa muun muassa pidempiaikaisia kokeita, suurempia aktiivisen materiaalin määriä sekä sen arvioimista, miten elektrolyytti ja elektrodit käyttäytyvät erilaisissa käyttöolosuhteissa.
Tutkijat osoittivat myös, että samaa elektrolyyttikemian periaatetta voidaan soveltaa alumiini-jodiakkuihin. Tämä laajentaa mahdollisia käyttökohteita, mutta ei vielä tarkoita, että alumiiniin perustuva ratkaisu olisi valmis tuotantoon.
Tutkimuksen tärkein johtopäätös ei siis ole, että litiumakuille olisi jo löydetty suora korvaaja.
Sen sijaan tutkijat osoittivat, miten elektrolyytin molekyylikoostumusta muuttamalla vesipohjaisessa akussa voidaan mahdollistaa enemmän energiaa varastoiva kemiallinen reaktio ja säilyttää samalla hyvä syklikestävyys.
Jos tämä onnistutaan siirtämään suurempiin, taloudellisesti kilpailukykyisiin akkujärjestelmiin, sinkki-joditeknologia voisi tulevaisuudessa auttaa tekemään uusiutuvan energian varastoinnista turvallisempaa ja edullisempaa.